Työnimellä "Oodi" kulkeva kappale oli tänään työstössä. Olen vältellyt tämän biisin äänityksiä jo pitkään, koska en ole löytänyt oikeaa flow-tilaa, jossa teknisesti helpohko, mutta tulkinnallisesti haastavan kitaramelodian äänitys soljuisi mukisematta. Ei siis riitä, että sen soittaa teknisesti oikein, kun pitäisi vielä tuntuakin jossain. Tällaisia tilanteita varten hommasin Fender Stratocasterin, jonka yksikelaiset mikrofonit eroavat soundiltaan ja tuntumaltaan aika paljonkin noista muista hevikitaroistani, joissa soundi on ärhäkkä ja kompressoitu. Fenderistä saa irti monenlaisia eri sävyjä ja ohuilla kielillä myös vibraattojen soittaminen on helpompaa. Melko monta tovia vierähti, että sain päämelodian ja kaksi muuta melodiakitaraa äänitettyä. Äänitin varmuuden vuoksi melodiat ainakin kolmeen kertaan, jotta Elmeri voi niistä valita parhaiten toimivat. Tykästyin kitaran tatsiin sen verran isosti, että soitin lopulta lähes kaikki saagan melodiakitarat tällä keihäällä.
Kommentit
Lähetä kommentti